ARKKIATRI
ARVO YLPPÖ
1887 - 1992
INTERNET – MULTIMEDIA - OPPIMISYMPÄRISTÖ

SUOMEN LAPSEN PITKÄ MARSSI KOHTI TERVETTÄ AIKUISUUTTA
”Ennen oltiin köyhiä, mutta lapsirikkaita – ja onnellisempia kuin nyt.
Nyt tavoitellaan yksipuolisesti vain taloudellista tai muuta yksilöllistä hyvinvointia.
Lapsi ja lapset vasta muodostavat todellisen perheen.
Lasten aiheuttamat niin monet ilot kuin monet huolet ja surut
antavat elämälle todellisen sisällön ja tyydytyksen.”
Arvo Ylppö, Terveys, 1971
Helsingin Suomalainen Klubi päätti vuoden 2007 syksyllä täydentää Suomen Kansan Sähköistä
Muistia (SKSM) yhden pitkäaikaisimman jäsenen, arkkiatri Arvo Ylpön, elämäntyötä kuvaavalla esityksellä.
Työ käynnistyi 2009 alussa Suomen Kulttuurirahaston apurahan turvin. Hanke on saanut
lentävän lähdön ja jo nyt se on herättänyt laajaa kiinnostusta terveysalan ja opetusalan
viranomaisissa tai näiden yhteisöissä.
Arvo Ylppö- sivusto toteutetaan Ylpön suvun suostumuksella. Hanke kestää 2-3 vuotta ja se
rahoitetaan yksityishenkilöiltä ja hankkeeseen osallistuvilta yhteisöiltä saatavin lahjoituksin.
Arvo Ylpölle läheiset teemat ovat edelleen ajankohtaisia!
Lasten ja perheiden terveys sekä hyvinvointi eivät ole koskaan itsestäänselvyys - niiden
eteen täytyy tehdä työtä jatkuvasti. Jotta osaisimme pitää hyvinvoinnistamme huolta,
nuorten, aikuisten ja päättäjien tärkeää tietää, miten suomalaisten terveys ja hyvinvointi
on syntynyt. Historiansa tuntevat, sivistyneet ja hyvinvoivat suomalaiset ovat
maamme kehittymisen edellytys.
Helsingin Suomalaisen Klubin säätiön hallituksen vetoomus
Klubin säätiön hallitus on päättänyt ryhtyä toimenpiteisiin varojen keräämiseksi
hankkeen ensimmäisen osan – Ylppö elämäkerran – tuottamiseksi.
Ylppö-rahastoa hallinnoiva Klubin säätiö vetoaa teihin: edistäkää Ylppö-suurhankettamme
lahjoituksillanne!
Säätiön hallitus ja Klubin johtokunta suunnittelevat tukijoiden – heidän niin
halutessaan – julkaisemista sivustolla sekä kirjaamista Klubille asetettavaan kunniatauluun
myöhemmin päätettävien sääntöjen ja lahjoitussummien mukaan.
Lahjoitukset osoitetaan Helsingin Suomalaisen Klubin Säätiöön perustetun
Arvo Ylppö-rahaston kautta. Tili: Nordea 174530-46013, Tiedoksi kenttään: ”Ylppö-rahasto”.
Säätiölle tehtävät lahjoitukset eivät vielä ole yrityksille ja yhteisöille TVL 57§:n mukaan tuloksesta
vähennyskelpoisia lahjoituksia. Prosessi Klubin säätiön saamisesta Verohallinnon
ao. listalle on käynnissä ja siitä tiedotetaan Klubin lehdessä ja sähköisissä medioissa.
Lahjoituksista ja niihin liittyvistä toiveista voi tiedustella säätiön asiamieheltä
Jyrki Berneriltä: toiminnanjohtaja@klubi.fi
Sivusto esittelee arkkiatri Arvo Ylpön ja hänen elämäntyönsä.
Ylpön kansanvalistajan roolia halutaan kunnioittaa tuottamalla terveyden
ja opetusalan ammattilaisten kanssa yhteistyössä laaja, monipuolinen ja
ehdottoman nykyaikainen oppimisympäristö peruskoulusta aina korkeakoulutasolle asti.
Sivusto kokoaa joskus internetistä vaikeasti löydettävän luotettavan
terveystiedon. Lisäksi se kertoo Suomen lasten terveyden historian ja
tarjoaa portin elävään nykytietoon Ylpölle tärkeistä aiheista.
Hanke koostuu kolmesta osasta:
I-OSA: Arvo Ylpön elämäkerta. Klubi tuottaa tämän osan sisällön.
Kerromme tarinan siitä, miten kepposia tekevästä Akaan pojasta tuli
koko kansan rakastama lastenlääkäri, tärkeä yhteiskunnallinen vaikuttaja,
talouselämän toimija ja kansainvälisesti tunnetuimpia tiedemiehiämme. Osa
käsittää huippuasiantuntijoiden tekstien lisäksi filmejä, kuvia ja ennen
julkaisematonta materiaalia arkistojen kätköistä.
II-OSA: Lasten terveyden historia. Mielenkiintoinen, ajankuvan piirtävä esitys
Suomen hyvinvoinnin historiasta lasten ja perheiden näkökulmasta. Osassa kuvataan
kansalaistoiminnasta alkaen kuinka neuvolaverkosto ja kouluterveydenhuolto syntyivät.
III-OSA: Terveystiedon oppimisympäristö. Klubi tarjoaa yhteistyökumppaneillemme
alustan luotettavan terveystiedon lähteeksi ja oppimisympäristöksi. Laaja,
nykyaikainen, havainnollinen ja helppotajuinen viimeisintä terveystietoa
sisältävä kokonaisuus on suunnattu erityisesti nuorille.
Huippuasiantuntemus takaa
laadun
Hankkeen suojelija on arkkiatri Risto Pelkonen ja neuvottelukunnassa ovat mm.
Risto Ihamuotila, Martti Enäjärvi, Matti Packalen ja Päiviö Tommila.
Kirjoittajat: Aura Korppi-Tommola, Kauko Kouvalainen, Anto Leikola,
Juhani Leikola, Risto Pelkonen, Jaakko Perheentupa, Kari Raivio,
Leena Tuuteri,
Jarmo Visakorpi, Juhani Juntunen
Työryhmään kuuluvat myös Keijo K. Kulha, Jyrki Berner ja Teija Riikola
Yhteistyötahoista osallistumisensa ovat varmistaneet mm. YLE, MLL, OPH,
opettajajärjestöjä ja alan asiantuntijoita. Terveysviranomaisten (THL) ja
alan järjestöjen (mm. Duodecim, Lääkäriliitto) kanssa käydään yhteistyöneuvotteluja.
Lisätietoja:
Helsingin Suomalaisen Klubin
säätiön asiamies Jyrki Berner
toiminnanjohtaja@klubi.fi