Orionin vahva mies
Suomalaisuusaate tuli 1800-luvun loppupuolella myös yritysmaailmaan. Helsingin Suomalaisen Klubin tiloissa perustettiin mm. Vakuutusyhtiö Pohjola ja Kansallis-Osake-Pankki vastapainoksi ruotsinkielisten hallitsemille yrityksille. Vastaavasti suomenkieliset lääkärit perustivat vuonna 1900 Osakeyhtiö Instrumentariumin, josta tuli kilpailija muutamaa vuotta aikaisemmin aloittaneelle Aktiebolaget Chr. Nissenille. Ajatuksen takana oli Lääkäriseura Duodecimin intomielinen puheenjohtaja Matti Äyräpää, ja Instrumentariumin johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin aktiivinen duodecimilainen J. J. Karvonen, myöhemmin professori, pääjohtaja ja arkkiatri.
Ensimmäisen maailmansodan aikana Aktiebolaget Medicassa työskenteleville suomenmielisille proviisoreille heräsi ajatus suomalaisen lääketehtaan perustamisesta. Onni Turpeinen, Eemil Tuurala ja Wikki Walkama erosivat Medicasta ja perustivat Osakeyhtiö Orionin syyskuussa 1917. Ensimmäinen yhtiökokous pidettiin marraskuun alussa, muutamaa päivää ennen kuin suurlakko sekoitti normaalin elämän. Uusia osakkeenomistajia olivat mm. kuuluisa kemisti, professori Gustaf Komppa ja lääkäriprofessori J. J. Karvonen. Orionin perustamisen taustalla oli suomenmielisten apteekkarien, kemistien ja lääkärien voimakas aatteellisuus.
Ylppö lääkepajan osakkaaksi
Heti Saksasta Suomeen tultuaan keväällä 1920 Arvo Ylppö kutsuttiin Suomalaiseen Tiedeakatemiaan, jota professori Komppa innokkaana suomalaisuuden asian edistäjänä oli ollut perustamassa vuonna 1908. Ylppö ja Komppa ystävystyivät. Komppa toimi sittemmin lähes neljäkymmentä vuotta Tiedeakatemian yleissihteerinä.
Nuorella Orion-yhtiöllä meni huonosti, ja vuonna 1922 järjestettiin anti osakepääoman korottamiseksi. Uusia osakkeenomistajia tarvittiin ja Ylppö liittyi heihin. Ylpön omien sanojen mukaan juuri Komppa, joka oli valittu Orionin johtokunnan puheenjohtajaksi 1921, oli suositellut hänelle Orionin osakkeiden ostamista. Ylppö osallistui keväällä 1923 varsinaiseen yhtiökokoukseen yhdessä Kompan, Karvosen ja erinäisten muiden professorien kanssa. Hänet valittiin pöytäkirjan tarkastajaksi, mikä oli hänen ensimmäinen luottamustoimensa tässä yhtiössä.
Orion sinnitteli hiljakseen eteenpäin, mutta taloudellinen tulos Mariankadun takapihan takana toimivassa "lääkepajassa" oli mitätön. Maailmansodan taloudelliset suhdanteet olivat auttaneet sen hyvään alkuun, mutta yhtiölle kasautui suuria vaikeuksia maan palatessa rauhanajan oloihin. Vuonna 1924 Orionin perustajiin kuulunut Tuurala kuoli, ja yhtiökokouksessa 1925 Ylppö valittiin hänen tilalleen johtokuntaan. Komppa jatkoi puheenjohtajana, mutta toimitusjohtaja Wikki Walkama ei saanut firmaa kunnolla jaloilleen.
Taloudellisia vaikeuksia kasaantui entisestään, ja koko yhtiön toiminnan lopettamista harkittiin 1928 kun Walkama oli yllättäen kuollut. Komppa tunsi olevansa osaltaan vastuussa tilanteesta eikä halunnut jatkaa puheenjohtajana. Uudeksi johtokunnan puheenjohtajaksi yhtiökokouksessa 1928 tuli kolmas perustajajäsen ja suurin osakkeenomistaja Turpeinen, joka oman apteekkinsa ohella hoiti myös toimitusjohtajan tehtäviä. Mutta Turpeinenkin kuoli vielä saman vuoden syksyllä. Yhtiön talous oli kuralla, hallinto sekaisin ja tulevaisuus vaikutti synkältä. Jotakin oli tehtävä, tai sitten pannaan pillit pussiin. Kaiken lisäksi joustamaton Maatalous-Osake-Pankki karhusi Ylpöltä yhtiön velkoja, jotka hän oli yhdessä Kompan kanssa taannut. Onneksi KOP tuli apuun ja pelasti professorin pälkähästä. Siitä lähtien KOP oli Orionin "hovipankki".
Ylppö pelastaa Orionin jälleen
Tarmokas ja optimistinen 41-vuotias professori Ylppö oli sitä mieltä, että suomalaisen lääketehtaan ei anneta sortua. Kevään 1929 yhtiökokouksessa hän suostui johtokunnan puheenjohtajaksi. Konkurssin välttämiseksi osakepääomaa vähennettiin neljännekseen osakkeiden nimellisarvoa laskemalla, ja samalla laskettiin liikkeelle suuri määrä uusia osakkeita. Uutta rahaa piti saada välttämättä kassaan. Mutta miten houkutella kansalaisia ostamaan pienen, konkurssin partaalla häilyvän yrityksen osakkeita?
Nyt tulivat Ylpön puhujan lahjat ja suostuttelutaito tarpeeseen. Hänet oli valittu Duodecimin johtokuntaan vuosiksi 1928-1930, ja nyt hän vetosi nuoriin - ja vanhempiinkin - kollegoihin Orionin pelastamiseksi. Ylpön ponnisteluiden ansiosta lääkärit ostivat suurin joukoin Orionin uusia osakkeita ja anti tuli merkityksi täyteen. Samalla suomenkielisistä lääkäreistä tuli suurin osakasryhmä apteekkialan sijaan.
Toimitusjohtajat vaihtuvat
Vuoden 1929 yhtiökokouksessa uudeksi toimitusjohtajaksi oli otettu Orionin osakas, Kaivopuiston apteekkari V. A. Virtanen. Apteekkari oli mukava mies, joka kävi tehtaalla muutaman kerran viikossa, mutta oli selvää, että hänen pääintressinsä oli omassa apteekissa. Asiat eivät edelleenkään sujuneet kovin hyvin, ja toimitusjohtajalle palkattiin vuoden 1930 lopussa apulaisjohtajaksi proviisori K. K. Airola. Viime hetkellä tämä kuitenkin perui suostumuksensa, sillä palvelusta pienessä lääketehtaassa ei saanut virkavuosia, jotka olivat välttämättömiä omaa apteekkia haettaessa. Siten asiat jatkuivat ennallaan eikä johtokunnan puheenjohtaja Ylppö voinut mitenkään olla tyytyväinen asian tilaan.
Johtokunnassa oli yhtiöjärjestyksen mukaan kolme varsinaista ja yksi varajäsen. Ylpön tultua puheenjohtajaksi hän alkoi etsiä johtokuntaan uusia, nuoria voimia. Erkki Leikola, 29-vuotias lääkäritutkija, oli nimitetty lääketieteellisen kemian dosentiksi vuonna 1930, ja tällainen yhdistelmä, lääketiede ja kemia, sopisi mainiosti lääketehtaaseen. Johtokunnasta ei kuitenkaan kukaan ollut lähdössä pois, ja ratkaisuna Leikola nimitettiin kevään 1931 yhtiökokouksessa johtokunnan ylimääräiseksi varajäseneksi. Kohteelle itselleen asiasta lienee mainittu vain ohimennen, sillä saadessaan ensimmäisen kutsun johtokunnan kokoukseen vasta vuotta myöhemmin kesällä, hän oli yllättynyt eikä tiennyt omien sanojensa mukaan yhtiöstä mitään.
Osakkeenomistajia närästi erityisesti se, että yhtiön huonon tuloksen vuoksi osinkoja ei voitu jakaa kolmeen vuoteen. Kritiikkiä kuului firman johtamisesta, ja se henkilöityi Virtaseen. Tilanne kulminoitui kevään 1933 yhtiökokouksessa, jossa sanoja ei säästelty. Virtanen ei kiistänyt arvostelua, mutta huomautti, että hän oli ottanut toimitusjohtajan tehtävän hoitaakseen "hyvää hyvyyttään" ja sitä paitsi se häiritsi hänen päätehtävänsä, apteekin hoitoa. Loukkaantuneena Virtanen pyysi eroa. Taas johtokunta oli vaikeassa tilanteessa. Talous oli jonkun verran kohentunut, mutta uusi, tarmokas toimitusjohtaja oli saatava.
Erkki Leikola rauhoittaa tilanteen
Ylppö ryhtyi toimeen. Johtokunnan pöytäkirjassa 18.5.1933 mainitaan, että "keskusteltuaan johtokunnan muitten jäsenten kanssa oli puheenjohtaja tiedustellut uutta toimitusjohtajaa yhtiölle, ja oli ilmennyt, että ainoana mahdollisuutena oli tohtori Erkki Leikola. Johtokunnan toivomuksesta suostui toimitusjohtaja [Virtanen] toistaiseksi hoitamaan toimitusjohtajan tehtäviä." Keväällä 1933 oli käynyt ilmeiseksi, ettei johtokunnan ylimääräinen varajäsen saisikaan havittelemaansa professuuria ja oli siten halukas suostumaan töihin yliopiston ulkopuolella.
Toimitusjohtajan nimitys oli osoitus Arvo Ylpön taidosta löytää uusia, nuoria kykyjä ja innostaa heitä eteenpäin. Pelkkä toimitusjohtajan vaihdos ei kuitenkaan riittäisi, vaan tehtaan pitäisi saada myös uudet, kunnolliset toimitilat. Ylppö puhui asiasta skruuvikaverilleen, arkkitehti Kaarlo Borgille, joka lupasi laatia piirustukset uudelle tehtaalle. Syyskuun alussa virkaansa astunut toimitusjohtaja sai heti tehtäväkseen etsiä Helsingin kaupungilta sopiva tontti ja panna rakennuksen suunnittelu alkuun. Asiassa toimittiinkin ripeästi, ja jo vuotta myöhemmin, syksyllä 1934 valmistui Nilsiänkadun varrelle Vallilaan uusi, komea 5 000 kuutiometrin rakennus. Orion oli astunut uuteen aikakauteen ja alkoi nopeasti kasvaa. Rakennusta laajennettiin vuosina 1937 ja 1938. Viimemainittuna vuonna Orion saattoi ilmoittaa ylpeänä, että siitä oli tullut maan suurin lääketehdas. Vuonna 1945 Nilsiänkadun kiinteistön laajennukset oli saatettu loppuun.
Arvo Ylpöllä oli oivallinen strateginen vaisto, ja vakuututtuaan siitä, että valittu linja oli oikea, hän ei enää jäänyt pohdiskelemaan vaan pani toimeksi. Käytännön asioitten hoidon hän jätti toimitusjohtajalle, mutta piti kyllä huolen siitä, että mitään ei tehty hänen tietämättään ja ilman hänen periaatteellista hyväksymistään. Hänen arvovaltansa ja sosiaaliset taitonsa olivat taustana sille, että lääkärikunta ajoittain kielirajatkin ylittäen hyväksyi Orionin toiminnan ja tuotteet.
Apteekkarikunta muodosti aluksi ongelman. Niin kutsutut johtavat piirit olivat pääasiassa ruotsinkielisiä ja sitoutuneet nyt alakynteen jääneeseen Medicaan. Maalitaulukseen he ottivat toimitusjohtajan, joka oli lääkäri vailla farmaseuttista taustaa, varsinkin kun tehtaan vastuullisena johtajana oli myös lääkäri, myöhemmin farmakologian professori Armas Vartiainen. Ylpön mielestä ei ollut oleellista, mikä on toimenhaltijoiden muodollinen tausta; pääasia oli, että he olivat tieteellisesti orientoituneita ja kykeneviä hoitamaan tehtävänsä.
Orion kasvaa
Sotien aikana 1940-luvulla Lääketehdas Orion Oy menestyi erinomaisesti, mutta vuosikymmenen lopulla koettiin taas vaikeuksia. Ulkomainen lääketuonti oli hiljakseen vapautunut, ja Orionin vastustajat pääsivät iskemään, kun muutama valmiste osoittautui virheelliseksi. Suurimman vastuun kantajat olivat toimitusjohtaja ja nk. vastuunalainen johtaja, siis professorit Leikola ja Vartiainen.
Kun ripeitä ja määrätietoisia toimenpiteitä vaadittiin, oli Arvo Ylppö mies paikallaan. Tarinan mukaan Vartiainen oli matkoilla, ja sieltä palattuaan hän sai kuulla, että pitäisi heti mennä johtokunnan puheenjohtajan puheille. Ylppö ilmoitti professorikollegalleen sen kummemmin kiertelemättä, että "sinä olet sitten erotettu". Toimitusjohtajan eronpyyntö peruutettiin pari kuukautta myöhemmin, joskin myös hän joutui jättämään tehtävänsä Orionissa keväällä 1951. Suureksi kasvaneen yhtiön johtajan tehtäviä ei voinut hoitaa yhtä aikaa yliopiston professuurin kanssa.
Jupakan johdosta Orionin hallintoa uusittiin 1949. Johtokunta sai päällystakikseen hallintoneuvoston, johon koottiin johtavia lääkäreitä, apteekkareita ja kemistejä. Arvo Ylpöstä tuli hallintoneuvoston puheenjohtaja, missä tehtävässä hän sitten jatkoi lähes keskeytyksettä vuoteen 1971 saakka.
Osakeanti ja Regulus-ryhmä
Jo ennen yllä kuvattuja tapahtumia Orion oli ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin. Vuonna 1947 päätettiin järjestää osakeanti, jossa vanhat osakkeenomistajat saivat suhteellisen edulliseen hintaan lunastaa uusia osakkeita. Osa annista oli kuitenkin kalliimpaa, ulkopuolisille tarkoitettua, eikä se tullutkaan merkittyä täyteen. Silloin Ylpön johdolla johtokunnan jäsenet ja toimitusjohtaja päättivät henkilökohtaisella takauksella lunastaa loput osakkeet, jolloin anti onnistui. Yhteistä ryhmää kutsuttiin nimellä "Regulus". Orion toipui vaikeuksista ja lunasti myöhemmin "Regulus-ryhmältä " osakkeet itselleen.
Regulus-nimi sai uutta käyttöä 1950-luvun puolivälissä, kun pelättiin, että vasemmisto saisi toteutettua lempiajatuksensa lääketeollisuuden ja apteekkien sosialisoinnista. Osakkeenomistajat huomasivat äkkiä olevansa Lääketehdas Orionin sijaan holding-yhtiö Reguluksen omistajia. Regulus puolestaan omisti Orionin kiinteistöt ja irtaimiston, ja itse lääketehtaalle jäi ainoastaan toiminta. Lääketeollisuuden sosialisoijille olisi siten jäänyt vain luu käteen.
Ylpöstä tuli Reguluksen johtokunnan puheenjohtaja. Hänet oli saatu hankkeen taakse, ja hän piti huolen siitä, että muutkin Orionin luottamusmiehet olivat suostuvaisia. Hänen tehtävänsä oli nyt huolehtia konserniksi kasvaneen Orionin strategisista linjauksista ja pitää yhteyttä valtiovaltaan päin yhteiskunnan mahdollisia toimenpiteitä ajatelleen. Sosialisointiajatukset hautautuivat hiljakseen, ja Ylppö siirtyi 1965 johtokunnasta Reguluksen hallintoneuvoston puheenjohtajaksi.
Orion siirtyy Mankkaalle
Helsingin Suomalaisen Klubin uusi puheenjohtaja, Orionin toimitusjohtaja Erkki Leikola oli Klubilla 1945 kuullut, että muutamat liikemiehet, mm. merenkulkuneuvos Antti Wihuri, olivat hankkineet Espoosta Ylä-Mankkaan tilan. Tila uhattiin nyt pilkkoa karjalaisten evakkojen asuttamiseksi, ja herrat olivat valmiit myymään sen Orionille. Ylppö suhtautui alkuun ajatukseen nihkeästi. Kaukana Helsingistä sijaitsevasta maatilasta ei olisi mitään hyötyä Orionin toiminnalle.
Ylppö ymmärsi kuitenkin sijoituksen strategisen arvon. Välittämättä muutamien johtokunnan jäsenten nurinasta ja arvostelusta hän ajoi kaupan lävitse, ja niin Orionin omistukseen siirtyi lähes sata hehtaaria Espoon maata. Tila välttyi asutustoiminnalta sillä perusteella, että siellä kasvatettaisiin valtakunnalle tärkeitä rohdoskasveja ja tilan hevosissa valmistettaisiin seerumeita. Tuonnin vapautuessa rohdoskasvien viljely kylmässä pohjolassa osoittautui nopeasti kannattamattomaksi, ja pian hevosetkin hävisivät Mankkaalta. Tulevien vuosikymmenten aikana maa-alan arvo kasvoi tavattomasti, ja Mankkaalle nousi Orionin rakennuksia toinen toisensa jälkeen. Orionin kotipaikka muuttui loppujen lopuksi Helsingistä Espooksi.
Lähes 50 vuotta Orionin hyväksi
Reguluksen hallintoneuvosto teki 1963 periaatepäätöksen, että hallintoneuvostoon ei valittaisi enää 70 vuotta täyttäneitä. Ylppöön henkilöityi kuitenkin koko Orionin historia ja hänen arvovaltansa oli niin suuri, että arkkiatria tarvittiin edelleen. Vasta kun sosialisoinnin pilvet olivat lopullisesti väistyneet ja Regulus muuttunut Orion-yhtymäksi vuonna 1970 tuli yhtiöjärjestykseen ikäpykälä. Niinpä kevään 1971 yhtiökokouksessa 83-vuotias Arvo Ylppö luopui luottamustehtävistään yhtiössä. Hän oli toiminut niissä 46 vuotta, melkein koko ajan puheenjohtajana. Hän oli kuitenkin edelleen Orionin suurimpia osakkeenomistajia, ja hänen henkilökohtainen vaikutuksensa pysyi merkittävänä aina iäkkään arkkiatrin kuolemaan asti.
Ylpön osuus Orionin kehittymisessä oli suuri. Hän ei puuttunut mitenkään toimivan johdon asioihin, mutta hän valvoi tiukasti, että asiat menivät oikeaan suuntaan. Toisaalta johto sai häneltä täyden tuen silloin, kun se sitä tarvitsi ja kun hän oli tullut vakuutetuksi siitä, että suunnitelmat ovat kannatettavia. Hänen lukemattomat yhteiskunnalliset suhteensa ja yhä vain kasvava maine ja arvovalta auttoivat kotimaista lääketeollisuutta menestymään. Hän painotti aina tieteellisen tutkimuksen merkitystä yrityksen tulevaisuuden takaajana. Hänen tavattoman suuren työtarmonsa ja nopean käsityskykynsä ansiota oli, että hän pystyi täysipainoisesti syventymään Orionin asioihin silloinkin, kun muut velvollisuudet kutsuivat häntä milloin mihinkin. Ylppö oli lähtenyt mukaan aatteellisista syistä, ja aatteellisena käytännön miehenä hän myös Orionia luotsasi.
Orionin toiminta oli kahteen otteeseen vähällä päättyä: 1920-luvun ja 1940-luvun lopulla. Voidaan hyvällä syyllä sanoa, että ensisijaisesti Arvo Ylpön ansiosta yhtiö pysyi pystyssä ja kasvoi vuosikymmenten aikana suomalaiseksi suuryritykseksi.
Tekstin kirjoitti Juhani Leikola
