Skruuvi, strateginen korttipeli

 Ylppö on ollut Suomalaisella Klubilla näkyvä ja kuuluva henkilö erityisesti aktiivisen skruuviharrastuksensa ansiosta. Sama porukka skruuvasi Klubilla joka tiistai 40 vuoden ajan. Rakasta skruuvi harrastustaan Ylppö kutsui "voimisteluksi", koska rentouttavan pelin aikana huidottiin, heiluttiin, pompittiin ja huudettiin paljon. Ja olihan kotiväenkin helpompaa sanoa kysyjille, että tohtori on voimistelemassa kuin kertoa, ettei tohtori ole tavattavissa kortinpeluun vuoksi.

Mutta skruuvi oli enemmän kuin voimistelua: se oli suuri, ällistyttäviin mittoihin kasvava näytelmä, jonka näyttämö ja muut näyttelijät valittiin huolella. Ylppö ja skruuvi tiesivät aina meteliä, dramatiikkaa ja suuria tunteita.

Skruuvi

Näyttämönä Ylppö -kabinetti

Pelihuoneen sisustus oli koottu pitkälti Klubin Yrjönkadun tiloista tuoduista huonekaluista: pelipöytä, neljä nahkatuolia, pieniä tarjoilupöytiä, pelikaappi sekä ruokailuryhmä. Nahkatuolin selkänojaan oli muotoutunut Ylpön pään muotoinen painauma. Pelihuone nimettiin 27.9.1984 Arvo Ylpön kabinetiksi. Ylppö arvosti tätä elettä suuresti.

Ylppö-kabinetti Helsingin Suomalaisella Klubilla.

Ylppö-kabinetin seinälle ripustetussa pienessä vitriinissä pidetään espanjanhopeista, mustaa El Toro-veistosta. Peliporukka lahjoitti sen Ylpön syntymäpäivänä pelattavan skruuviturnauksen kiertopalkinnoksi. Toro-skruuvi onkin vakiintunut merkittäväksi kilpailuksi. Koska turnaus osui 1987 Ylpön 100-vuotispäiväksi, juhlittiin syntymäpäiviä pari viikkoa ennen varsinaista syntymäpäivää. Skruuvikilpailun siirtäminen ei tullut kysymykseen.

Peli-illan kulku

Peli-illan kulku oli seuraava: pelaajat saapuivat klubille joka tiistai kello 16. Arvo Ylppö otti klubimestarilta oman tyynynsä istuimen korokkeeksi ja juoksi portaat rivakasti kaksi kerrosta pelikabinettiin. Huutaminen alkoi lähes heti, kun kortit oli jaettu. Kahdeksan maissa pidettiin pelitauko, jolloin nautittiin katkarapuvoileipä tai katkarapukasari. Ruokajuomana oli hieman Mosel-viiniä, joskus pelin päätteeksi konjakkia. Peli päättyi yleensä noin kello 22, mutta joskus se jatkui hyvinkin myöhään.

Eräänä pitkään venyneenä peli-iltana Lea Ylppö soitti Klubille kysyäkseen lähes 100-vuotiaalta mieheltään, eikö hän ala jo tulla kotiinsa. Arvo Ylppö tokaisi pelikavereilleen: "Mitenkä helvetin vanhaksi pitää elää, että saa itse määrätä, mihin aikaan kotiin tulee."

Metelin selitys

Ylpön skruuviporukan eläimellinen meteli johtui osin Ylpön kuulon heikkenemisestä iän myötä. Huuto ja möly kuuluvat klubin seitsemännestä kerroksesta viidenteen kerrokseen, klubin sisääntuloaulaan saakka. Meteli olikin yksi syy klubilla pelaamiseen, kodeissaan he pelasivat vain satunnaisesti.

"Meillä oli silloin uusi tarjoilija, ja hän tuli kauhistuneena sanomaan, että siellä hypitään jo toisten päällä. Riitta Malmberg teki tikusta asiaa ja meni katsomaan, mitä Ylppö-kabinetissa oikein puuhataan. Ylppö näytti voitonriemuisena hyppivän vastapelaajan päällä. Tosiasiassa Ylppö ei kuitenkaan hyppinyt, vaan lempeästi käveli tohtori Eino Sillmanin selällä helpottaakseen hänen selkävikaansa."

"Iän myötä myös Arvo Ylpön näkö oli mennyt huonoksi. Hän kysyi vuosien varrella nuortuneelta peliporukaltaan, saisiko hän avustajan vierelleen. Pojat eivät suostuneet siihen ollenkaan: teitähän on sitten kaksi miettimässä peliä! Peli oli kovaa. Ylpölle suotiin sentään suurennuslasi."

Ylppö oli tarkka ja ylpeä siitä, ettei hän koskaan laiminlyönyt tehtäviään, vaikka yöuni olisi jäänyt skruuvin vuoksi tunnin, parin mittaiseksi.

Ylppö soitti aamupäivällä pelikaverilleen. Vastaanottoapulainen kertoi, ettei pelikaveri ole tavattavissa. "Missä hän sitten on?", Ylppö kysyi ja sai vastauksen: "Hän nukkuu." "Kuinka hän nyt vielä nukkuu?" Vastaanottoapulainen vastasi entistäkin häkeltyneempänä: "Kun se oli viime yönä sen Ylpön kanssa korttia pelaamassa." Ylppö sanoi itseään paljastamatta: "Kertokaa professorille terveisiä, että hänen pitää siitä huolimatta nousta ylös tavalliseen aikaan."

Skruuviporukka

Skruuviporukka vaihtui Ylpön ikääntyessä vähitellen nuorempiin sukupolviin. Ensimmäiseen skuuviporukkaan kuuluivat kollegat Rolf Koulumies, Matti Sulamaa, silmälääkäri Mauno Tuomioja, C.-E. Räihä ja Olli Renkonen sekä varatuomari Rainer Veisterä. Pelaajatäydennystä hankittiin sitä mukaa, kun vanhimmat pelaajat liittyivät taivaalliseen skruuviporukkaan. 85-vuotispelissä pelasivat Ylpön lisäksi toimitusjohtaja Pentti Ignatius, silmälääkäri Maunu Tuomioja ja kirurgi Eino Sillman. Joskus tiistaisin on pelaamassa kaksikin pelisakkia. Seuraavaan ikäpolveen kuuluivat pelikaverit Reino "Palle" Hirviseppä, Pekka Lehmusvirta, tuomari Tiusanen Kotkasta ja opetusneuvos Lauri Koivisto.

Ylppö-kabinetin ruokapöydän päällä on klubille lahjoitettu alastonta tyttöä esittävä piirustus. Ravintoloitsija Riitta Malmberg esitti varovaisesti Ylpölle, voisiko taulu olla jossain toisessa paikassa kuin ihan tuossa ruokapöydän vieressä? "Hän vain katsoi minua pitkään ja sanoi: "Jospa annetaan olla". Toivoin, että lattiassa olisi ollut luukku jonne olisin voinut vajota.

Ylppö halusi, että skruuviperinne jatkuu, ja järjesti Klubilla 1960-luvulla skruuvikurssit noin 30 innokkaalle oppilaalle. Välillä skruuviperinne oli vähällä kuihtua, mutta nyt Klubilla on taas skruuvipeliporukoita ja Suomen mestaruuskisatkin, johon osallistuvat viisi pöytää eli 20 klubiveljeä.

Skruuvia kotona ja Jeepin lavalla

Kerran skruuvi-ilta järjestettiin Ylpön kotona, jossa oli syvästi uskonnollinen kotiapulainen vastikään aloittanut työnsä. Hän oli juuri kattamassa kahvipöytää, kun oven takaa kuului tyypillisiä skruuviääniä. Tällä kertaa Olli Renkosen suusta: "S-n Ylppö!". "Eikä se siihen loppunut, vaan sain kokonaisen 'sinutteluryöpyn' niskaani ja kuulla monisanaisesti, niin kuin asiaan kuuluu tällaisissa tilaisuuksissa", Arvo Ylppö muistelee. Säikähtänyt apulainen meni Lea Ylpön luokse ihmettelemään, mitä kummaa kokousta seinän takana pidetään: "Professori on siellä ihan hengenvaarassa".

Skruuvisakki oli professori Martti J. Mustakallion ehdotuksesta päättänyt antaa Ylpölle mieluisan syntymäpäivälahjan: he lupasivat pelata korttia niin kauan kuin arkkiatri haluaa. Peli aloitettiin illalla. Aamun sarastaessa alkoi uupuneita lahjanantajia jo harmittaa koko lupauksensa. Mutta peliä jatkettiin. Kello puoli kymmenen, jolloin muut olivat jo aivan poikki, nousee arkkiatri reippaana pöydästä: "Jaaha, täytyy tästä lähteä luennolle!"

Silloin tällöin Ylppö meni Alilaan tai Långörniin miesporukalla kalastamaan tai pelaamaan aamun valkenemiseen asti. Alilassa hän sai pelikavereikseen myös naapurihuviloiden rouvia, kuten vastapäätä sijaitsevan Majvikin kartanon Märta Borgströmin, mutta vakioporukan kanssa pelaaminen oli tietenkin toista:

"Yleensä meitä oli semmoinen sopiva skruuviporukka ja lähtömme Lastenklinikan pihalta herätti aina jo hieman huomiota. Sodan jälkeen olimme hankkineet Amerikan armeijan ylijäämäjeepin. Se katettiin ja siihen asennettiin pöytä ja penkit. Kun sitten useimmiten kollegoideni Sulamaan, Räihän ja Renkosen tai jonkun muun kanssa lähdimme matkaan, vaimoni Lea oli kuljettajana ja me miehet aloitimme skruuvin peluun jo heti sairaalan pihalla. Kaksi lintukoiraa istui kuskin vieressä edessä. Kerran kun matkalla Toijalaan jouduimme Hikiän aseman luona pysähtymään junaradan alas lasketun puomin edessä, ympärillemme kerääntyi nopeasti poikia, joista yksi huusi: Tulkaa kattomaan, tulkaa kattomaan! Likka istuu ratissa ja äijät pelaa korttia! Pian tulikin lisää ihmisiä joka mökistä."

Kirjoittaja Teija Riikola